sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hups.

Hups, tää on taas vähän tätä..
kohta pitäisi olla jo menossa synttäreille, ja eilinen meni ostoksia tehdessä tätä päivää varten ja auttamassa kaverin puutarhassa.
Jos ei tänään illalla tule toista pidempää postausta, niin huomenna viimeistään!

Hyvää sunnuntaita!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Aamun kuulumisia.

Aamulla reippailin tunnin lähikaduilla ja vähän metsässäkin. Tarkoitus oli juosta, mutta kun lähdin liikkeelle, oikea polvi ei ollut samaa mieltä. Saattaa olla, että eilisellä joogatunnilla rasitin sitä jossain oudossa asennossa... kävelylenkki oli kuitenkin oikein mukava ja sen jälkeen palailin kotiin syömään aamupalaa.






















Jääkaapissa oli sekalainen kokoelma vihanneksia, joita paistoin hetken pannulla ja lisäsin myös joukkoon vähän kananmunaa. Herkkua leivän päällä!






















Eilen sain sukat valmiiksi pienelle tytölle, näen hänet ensimmäistä kertaa perjantaina. Mielestäni nämä onnistuivat ihan kivasti (toiset sukkaparit mitä olen koskaan tehnyt). Eilen virkkasin myös pienen kukan, ehkä käytän sitä paketoinnissa...



















Bincky nukkumassa työpöydällä.. Ilmeisesti halusi olla lähelläni tiistaina, kun marttailin koneen takana.

Päivä on tänään vähän pilvinen, mutta ajattelin että se sopisi varsin hyvin pieneen puutarhan hoitoon tai no, itseasiassa takaportillemme johtavan kujan siivoamiseen. Sinne on kasvanut hirveästi heinää, tänään voisi olla hyvä päivä sen siivoamiseen.
Myös, viikonloppuna on luvassa grillailua, sen menua pitäisi suunnitella valmiiksi ja miettiä ostoslistaa...

Hyvää keskiviikkoa!


maanantai 10. syyskuuta 2012

Menneisyyden viheriöt

Eilen mainostin Open Monumentedagia eli päivää, joilloin historialliset kohteet ovat avoinna ilmaiseksi. Tänä vuonna teemana oli "Groen van Toen" eli Menneisyyden viheriöt. Kiertelimme ja katselimme siis huviloiden puistoja.

Tätä huvilaa käytetään toimistona.
























Saimme myös erinomaista palvelua, kiertokäyntiä odotellessa kyselimme josko olisin saanut esitteen englanniksi (ei ollut), mutta eräs varsin avulias opas antoi meille koko kiertokäynnin englanniksi (!). 

Tässä huvilassa asutaan (!)

























Mukava sunnuntain aloitus siis, klo 11 alkoi kiertokäynti joka kesti noin tunnin.
Kotimatkalla poikkesimme kaupassa, jonka jälkeen siivoilimme kotona ja relasimme.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Golfia ja lättyjä

Eilen vietettiin synttäreitä, ohjelmassa oli minigolfia ja lettujen syömistä.

Kato äiti, mulla on uudet kengät!















Pisteitä en golfissa jaksanut laskea, mutta tuskin olisin voittanut kuitenkaan. Pitkästä aikaa oli hauska kokeille meneekö se pallo sinne reikään vai ei.

On hassua, että täällä letut eli pannekoeken voi olla illallinen ja että olemassa on (melkeinpä, sai sieltä keittoakin) vaan lettuihin erikoistuneita ravintoloita. Söin lettuni eilen mansikkahillolla, illallisen ei tarvitse olla siis edes suolainen (hähähä). Eniten lettu muistuttaa muurikalla paistettua, ihanan rapeat reunat ja tarpeeksi ohut. Kuva unohtui ottaa, koska siinä vaiheessa oli jo sen verran nälkä, että pistelin letun vaan reippaasti poskeeni.


Suomessa käydessä vierailimme Tampereella, tässä Vohvelikahvilan taidonnäyte, naaam.



Nyt tekeillä on sukkaa pari viikkoa sitten maailmaan saapuneelle tytölle, toivottavasti sopii edes jotenkin jalkaan? Saa nähdä, ensi viikolla menemme ehkä tapaamaan pienokaista.

Psst. Jos olette maassa (siis täällä Alankomaissa), kurkatkaa http://www.openmonumentendag.nl/

torstai 6. syyskuuta 2012

Syyskuun eka.

Somewhere over the rainbow, way up high...






































Sateenkaari yläilmoista. Käväisimme Suomessa blogitauollani, oli kiva käydä!
Tiistaina oli jooga ja eilen oli marttailua. Arki on alkanut taas, hyvää syyskuun alkua kaikille.

torstai 16. elokuuta 2012

Kesätauko.

Heissan!

Tiedän, että en ole oikein kirjoitellut tänne, jotenkin kesä ja ulkona oleminen on ollut mukavampaa kuin koneen takana istuminen.

Kuitenkin, päivittelin äsken Tanska-kirjoitusta, nyt siitä löytyy jopa hieman tekstiä!

Ajattelin kuitenkin ilmoittaa, että jään nyt pienellä tauolle. Parin seuraavan viikon aikana en juuri tietokoneen takana ehdi istumaan.
Jotta tämä ei jäisi pelkän tekstin varaan koko teksti, alla muutama kuva viime ajoilta.

Meran rannalla lauantaina, auringonlaskun aikaan.
Ilotulitusta Haagin rannalla ihastellessa.
Ihanaa tahmeaa kanelileipää! Ohje tähän löytyy täältä. Vinkkinä mittoihin seuraavat: jauhot ovat noin 700 ml, hiivan korvasin kuivahiivalla (pikkupussi hollantilaisesta kaupasta) n. 1,7 teelusikallista, 2 ounces = noin 56 grammaa voita.
 
 

Eilen oli tutun synttärit, ja eihän juhliin voi mennä ilman korttia ja pientä lahjaa. Poimin puutarhastamme mukaan myös kukkia.


Tässä kuva synttärisankarin puutarhasta, makea! Kyllä kelpasi täällä nauttia kakkua ja kuohuvaa.























Hyvää loppukesää, nautitaan tästä lämmöstä, kun sitä nyt on.
Palaillaan!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Sateenkaarikuulokkeet.

Ennen kun kirjoittelen lisää Tanskasta, ajattelin laittaa tähän pienen tee se itse -jutun.

Koska olen elänyt kolme vuotta kaukosuhteessa (kääk!), kuulokkeita on tullut kulutettua kiitettävästi. Yhdet tuhosin, kun leikkasin lattialla kangasta, enkä huomannut että kuulokkeen johto oli kankaan alla.. hups.

Yleisin kuulokkeiden kuluminen tapahtuu kuitenkin korville tarkoitetuissa pehmusteissa, kuten alla olevasta kuvasta näkee.























Koska kuulokkeet toimivat vielä varsin hyvin, päätin näppäränä naisihmisenä virkata kuulokkeille uudet pehmusteet.



Mielestäni tuli aika mukavat, eikä puuvillalanka hiosta käytössä.
Tarkkaa ohjetta en oikeen osaa antaa, virkkaan tälläiset pienet jutut omasta päästäni.
Virkkasin ympyrää, kunnes koko oli sama kuulokkeen kanssa ja sitten
hyppäsin noin joka toisen silmukan ylitse.

Teen aika paljon itse käsilläni, olisiko kiinnostusta, että esittelisin tekeleitäni täälläkin?

Hyvää keskiviikkoa!