perjantai 5. lokakuuta 2012

Puuvillaa Kerästä.

Ulkona sataa ja on synkkää.
Tokihan tästä voisi valittaa, mutta itse ajattelen asioita aina positiiviselta kannalta.
Nyt voi alkaa fiilistelemään kynttilöiden kanssa ja hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan.
Myös, tänään aamulla oli oikein jouluinen mieli ja flunssakin alkaa olemaan paranemaan päin, hurraa!

Tällä hetkellä on siis Sky Radion joulukanava jo päällä ja joulutunnelmoinnit käynnissä. Itse joulu tuntuu menevän niin nopeasti ohitse, että mielestä voin aloittaa jo ajoissa.























Yllä olevat ihanan pehmoiset Pickles-langat (thin organic cotton, 100% puuvillaa) ja bambupuikot ostin vieläkin ihanemmasta lankakauppa Kerästä. Kauppa löytyy Tampereelta, osoite on Aleksanterinkatu 30.








































Valikoima on loistava ja palvelu sitäkin parempi. Kassalla sain vinkkejä mistä löytyy neulontaohjeita jne. Koulussa sain aikoinaan yhden sukan tehtyä, en edes sukkaparia, mutta nyt olen hidastamisen myötä löytänyt taas kutomisen ja virkkaamisen.  
Huom! Tämä ei ole maksettu mainos, ihan omasta ilostani tätä kauppaa suosittelen, piipahda jos olet nurkilla.

Nyt vaan pitäisi päättää mitä noista langoista tekisi, vai alkaisinko tekemään huivia murretun oranssista langasta, jonka löysin äitin kanssa viime viikolla...

2 kommenttia:

  1. Minulla on myös vähän harkinnan alla että mitä aloittaisi uusista villoista. Aloitin jo huivia mutta purin sen. Ongelma on itseasiassa se että olisi niin paljon neulottavaa...neuloisiko ensin pipon vai huivin vai...

    Ihanat langat sinulla on kyllä siinä odottamassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just aloin neulomaan huivia, mutta tajusin, että nuo puikot ei riitä millään, pitäisi hommata pyöröpuikot. Myös, ohjeessa oli paksumpi lanka, joten pitäisi myös pähkäillä silmukkojen määrä uusiksi... Ohje on tämä http://www.pickles.no/grasis-bomullshals , mutta itselläni on käytössä lanka, joka on tarkoitettu 3½ - 4:n puikoille. Apua? :)

      Poista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!