lauantai 8. lokakuuta 2011

Yöelämässä.

Eilen kävimme katsomassa iltanäytöksessä (21:45) uusimman Johnny English -leffan kaveriporukan kanssa. En ollut nähnyt ensimmäistä osaa, mutta ei tuntunut vaikuttavan juonen kannalta. En ajatellut mitään kovin erikoista leffasta ennen sen näkemistä, enkä sen jälkeenkään.. hauskin kohta leffassa taisi olla, kun agentti kokkaili musiikin tahtiin lopputekstien aikana!

Noh, onneksi kuitenkin leffan jälkeen menimme yksille elokuvateatterin kulman takana sijaitsevaan kahvila-ravintolaan. Paikan nimi on Boekencafe Schrijvers, eli Kirjakahvila näin vapaasti käännettynä.
Seiniä koristavat kirjahyllyt ja kuten kuvasta näkyy, myös erilaisia kirjatorneja löytyy. Piti kokeilla, että ne varmasti pysyy pystyssä ja kyllä pysyivät.

Baaritiskillä tapasin myös uuden amerikkalaisen naistuttavan eli B:n, jonka kanssa jäin jutustelemaan hetkeksi ja miehenikin tapasi hänet siinä samalla.


Leffailta sai siis mukavan päätöksen, kun pistäydyttiin tähän kahvilaan illan jatkoksi.

Hyvää viikonloppua!


// Kuva täältä

2 kommenttia:

  1. Uu. Näyttääpä kivalta!
    Noitten kirjapinojen on pakko olla jotenkin jollain tolpalla tuettu tuolta keskeltä tjtn. o_O

    VastaaPoista
  2. Jep, sitä mekin ajateltiin, sen verran tukevasti siellä olivat pystyssä :)

    VastaaPoista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!