keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kennis maken!

Ensimmäinen oppitunti takana, huh. Myöhästyin tunnin alusta (olen yleensä aina ajoissa), koska melkein koko matkalla oli ruuhkaa.. Hollanti ja liikenneruuhkat, arkipäivää. Satuin sen unohtamaan, kun pääasiassa liikun pyörällä.



















Olen onnellinen siitä, että pystyn ymmärtämään puhetta hollanniksi, koska opettaja ei puhunut pelkästään englantia vaan selitti asioita myös aika paljon hollanniksi. Kävi sääliksi niitä, ketkä olivat pihalla mitä tunnilla tapahtuu.

Opettelimme esittelemään itsemme ja kertomaan missä asumme, puhelinnumeron ja mistä maasta olemme. Harjoittelimme tätä parin kanssa ja ensi kerraksi pitää valmistella pieni "puhe", jossa siis kerromme itsestämme hollanniksi.
Harjoittelimme myös verbien taivutusta jo ensimmäisellä tunnilla, mikä meni itseltäni hieman ohi, mutta kertasin nyt aamulla asiaa (hollantilaiseni avustuksella) ja eiköhän se siitä..

Tämä on tosiaan ihan hollannin alkeet, mutta huomasin jo, että tunnilla on eri tasoisia oppilaita, saa nähdä miten etenemme ryhmänä...

Tänään voisin poiketa Ikeaan glögiostoksille, olisikohan siellä pipareitakin, nams!


Kuva täältä.

2 kommenttia:

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!