perjantai 10. helmikuuta 2012

Itkettävän hyvää.

Koska reseptejä toivottiin, tässä ensimmäinen!

Eilen ajattelin tehdä jotain helppoa, ja mielellään jotain jonka aineet löytyvät kaapeista.
Tämän viikon vihannespaketissa tuli sipuleita, joten päätin ryhtyä sipulikeiton tekoon. (Aluksi kirjoitin sopulikeiton, haha).

Minulle ei ollut ennestään ohjetta, joten turvauduin Pastanjauhajien sipulikeiton ohjeeseen. (Heh, joka kerta naurattaa tuo blogin nimi...)

Sipulikeitto kahdelle (reilustikin) (suluissa omat muutokseni alkuperäiseen ohjeeseen)

- puoli kiloa (tai vähän yli) sipuleita, kuorittuna ja viipaloituna (noin 600 g luomusipuleita)
- kourallinen tuoretta timjamia (meidän timjami ulkona oli hieman kuollut, joten oma määräni oli noin teelusikallinen)
- 3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
- laakerinlehti
- oliiviöljyä (käytin auringonkukkaöljyä alussa, oliiviöjyä lisäsin myöhemmin maun vuoksi)
- kunnon nokare voita
- 6 dl liha-, kana- tai kasvislientä (kanaliemikuutio luomuna)
- suolaa ja pippuria myllystä (käytin valkopippuria)
- patonki, ciabatta tms. tuore leipä
- 60 g gruyèreä tms. pehmeää, kivasti sulavaa juustoa (siivutimme juustoa tarjoilukulhoihin)





Kuorittuja ja viipaloituja sipuloita, itketti!

Sulata voi ja öljy kattilassa, lisää sipulit, timjami, laakerinlehti sekä valkosipulin kynnet. Itse lisäsin myös ripauksen suolaa tässä vaiheessa, jotta sipulit eivät ruskistu. Paista hetki miedolla lämmöllä. Laita kansi päälle ja alenna lämpöä. Tarkoitus ei ole ruskistaa sipuleita vaan hikoiluttaa niitä matalalla lämmöllä noin vartti, sekoita välillä.
 



































 


Kun vartti on kulunut, käännä lämpöä isommalle ja ruskista sipulit kullankeltaisiksi. Lisää valisemasi liemi (itse lisäsin ohjeesta poiketen noin 8 dl vettä sekä yhden kanaliemikuution, koska käytin vähän reilumman määrän sipuleita), alenna lämpöä ja anna porista hiljalleen kannen alla noin 20 min. 

Lisää pippuria ja suolaa maun mukaan ennen tarjoilua.

Valmista, eet smakelijk!


 

2 kommenttia:

  1. En olekaan syönyt sipulikeittoa vuosiin, viimeksi siis ihan lapsena, jolloin en tykännyt en yhtään :D Nyt kuitenkin (pistetäänkö vatsatautia seuraavan aliravitsemuksen piikkiin?) tekisi mieli kokeilla reseptiä, ainakin nuo ainesosat kuulostavat herkullisilta, eli keittokaan ei voi kovin kamalaa olla... Pitääkin ruveta kokkailemaan kunhan tässä pysyisi jaloillaan pidempään kuin viisi minuuttia :)

    Tykkään muuten kovasti kirjoitustyylistäsi!

    VastaaPoista
  2. Sensaatio, kokeile ihmeessä, suosittelen!
    Pikaista paranemista :)

    Ja kiitos kehuista!

    VastaaPoista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!