keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Palstaviljelyn alkeet?




Kasvukausi parvekkeella on pian ohi, perunat tuli nostettua ja porkkanat myös. Tomaatit vielä sinnittelevät. Kovin pieneksi porkkanat jäivät, mutta hyviltä maistuivat ja sain hieman pakkaseenkin (jos vaikka rosollia tekisi!).

Parvekkeella oli kiva kasvattaa vihanneksia, mutta huomasimme myös, että aika paahteinen paikka se on eli yrtit ja kukat eivät tykänneet. Myöskään satoa ei tullut odotustemme mukaisesti, ruukkuviljely ei siis ollut odotustemme mukaista.

Maanantaina kävimmekin katsomassa viljelypalstaa, jossa voisimme viljellä ja ihastuimme paikkaan siltä seisomalta. "Tontti" on kyllä aikamoisessa kunnossa edellisen viljelijän jäljiltä, vielä ennen talvea saamme tehdä hommia, että saamme keväällä aloitettua viljelmät hyvin. Teimme hyvän diilin tontilla olevista lehtikaaleista (saamme ne kaikki pitää, hurraa!) sekä taimien kasvattamiseen tarkoitetusta matalasta kasvihuoneesta. Ihmiset keiden kanssa juttelimme, vaikuttivat oikein mukavilta ja kuulemma parin viime kuukauden aikana erityisesti nuoremmat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä palstaviljelyyn liittyen, hurraa!

Nyt vaan sitten suunnittelemaan mitä kaikkea omalle palstalle voisi istuttaa, ei kuitenkin 16 kurpitsan tainta niin kuin kerran mökille... Täällä leuto talvi mahdollistaa myös sen, että voimme mahdollisesti vielä näin syksyn alla istuttaa joitakin lajikkeita, sitä en olekaan koskaan ennen tehnyt.

Vinkkejä 150m²-kokoisen palstan viljelyyn?

Loppukevennyksenä, kissakuva!


2 kommenttia:

  1. Eikä! Ihan mahtavaa!! :) no eka tietty täytyisi tietää se maaperä, että mikä siellä oikeasti kasvaa. Jos ette halua mitata, täytyy vaan kokeilla :) Muuta mä en sit osaakaan sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin perunaa siellä näkyy olleen, ja tuota lehtikaalia. Pitää laittaa kuvia, kunhan päästään siellä taas käymään. Kerro lisää maaperän mittauksesta :)

      Poista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!